Palvelut

Mitä tarjoan

Aikuisten uimaopetus yksityistunneilla, pari tunneilla tai ryhmissä. 

Uimavalmennus aikuisille ryhmissä tai erikseen soviteltuna henkilökohtaisesti. 

Tekniikkaharjoitukset 

Kunto- ja tekniikkakoulutukset oman uimataidon kehittämiseen asiakkaan omien tarpeiden mukaisesti. 

Uimakoulu aikuisille  

Uintitekniikan analyysi ja korjaus 

Uintileirit

Lähestymistapani

Lähestymistapani aikuisten uimaopetuksessa ja uimavalmennuksessa perustuu yksilölliseen ja kannustavaan ohjaukseen sekä ihmisen kohtaamiseen. Tarjoan henkilökohtaista opetusta ja valmennusta, jossa pyrin huomioimaan jokaisen asiakkaan tavoitteet, lähtötason ja mahdolliset haasteet. Kaiken perusta on eteneminen asiakkaan tahdissa, hänen tavoitteidensa suuntaan. 



Ote palautteesta (asiakas: aikuinen harrasteuimari, kolmen kaksaritunnin paketti) :
"Sun pitämien valmennustuntien jälkeen, kun  on saanut aivan uusia ajatuksia ja työkaluja, olen innostunut lajista uudella tavalla. Olet valmentajana todella läsnäoleva, positiivinen ja rohkaiseva sekä haastat uimareita sopivalla tavalla. Annat myös paljon rakentavaa ja korjaavaa palautetta ja osaat pilkkoa tekniset asiat riittävän pieniksi kokonaisuuksiksi. Siis isoiso kiitos!"


Ajankohtaista:

 CROSSFIT ILVEKSEN VÄELLE SUUNNATTU UINTITEKNIIKKAKURSSI

Koska kiinnostuneita otsikon mukaiseen kurssiin löytyi kohtuullisen runsaasti, niin lähdetäänpä tätä toteuttamaan!

Kenelle?

Kurssi on siis suunnattu Crossfit Ilveksellä treenaaville henkilöille, jotka haluavat kehittää omaa uimataitoaan. Varsinaista osaamisvaatimusta ei ole, mutta on toivottavaa, että osallistujat osaavat jo uida vähintään 50 metriä ja pystyvät painamaan päänsä veden alle.

Jos osallistujamäärä jää pieneksi voidaan mukaan ottaa myös ulkopuolisia (esim perheenjäseniä).

Kuka opettaa ja mitä?

Kurssilla keskitytään lähinnä vapaa- eli krooli-uinnin tekniikkaan (uintiasentoon, käsivetoon, hengittämiseen, potkuihin). Opettajana kurssilla toimii Juha Salonen (SUH Uimaopettaja, SUH Uimavalvoja, Uimavalmentaja taso 1, Uimaliiton 1.lkan tuomarikoulutus).

Missä ja milloin?

Kurssi toteutetaan Hämeenlinnan uimahallissa minimissään viidellä osallistujalla ja vastaavasti kaksi käytössä olevaa rataa rajoittaa maksimimäärän viiteentoista osallistujaan (ilmoittautumisjärjestyksessä).

Kurssi järjestetään viiden harjoituksen mittaisena, kukin harjoitus on tunnin kestoinen. Ajankohdat ovat:

  • keskiviikkoisin 14.8., 21.8., ja 28.8. kello 1800-1900 ja
  • lauantaisin 7.9. ja 14.9. kello 1400-1500

Ajankohtia määrittää vahvasti syyskuun alusta alkavat uimahallien vakiovuorot, jotka rajaavat arki-illoista käytännössä kaikki muut ratavaraukset pois.

Mitä maksaa?

Kurssimaksu määrittyy osallistujamäärän mukaan:

  • 5-7 osallistujaa, hinta 100€ / henk.
  • 8-10 osallistujaa, hinta 90€ / henk.
  • 11-15 osallistujaa, hinta 80€ / henk.

Kurssimaksu sisältää ratavarauksen sekä opetuksen. Laskutus tapahtuu sähköpostilaskulla ilmoittautumisajan päätyttyä.

Uimahallin pääsymaksu tulee jokaisen osallistujan maksaa itse uimahallin kassalle. Kertamaksu uimahallille on aikuisilta 7,10€, edullisemmin pääsee ostamalla omakseen sarjarannekkeen 5,00€ ja siihen esim 10 käyntiä, á 5,70€. Uimahallimaksuihin voi luonnollisesti käyttää itselleen aiemmin ostamiaan käyntejä ja ne voi maksaa myös liikuntaeduilla.

Mitä varusteita tarvitaan?

Osallistumiseen tarvittava minimivarustus on uima-asu. Suosittelen lämpimästi myös uimalakkia sekä uimalaseja. Jos tietää oman nenänsä tai korvansa hyvin aroiksi kloorivedelle/sen paineelle suosittelen myös nenäklipsiä ja/tai uintiin tarkoitettuja korvatulppia.

Miten mukaan?

Ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen jusa.sport@gmail.com. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 30.7.2024. Osallistumispaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kerro ilmoittautumisviestissäsi seuraavat asiat:

  • Nimesi
  • Puhelinnumerosi (teen kurssille oman whatsapp ryhmän)
  • Oman uimataitosi taso (vapaamuotoisesti omin sanoin ilmaistuna)
  • mahdolliset muut seikat, jotka saattavat vaikuttaa altaassa harjoitteluusi
  • halutessasi: mitä mahdollisesti odotat tai toivot kurssilta.
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita